Aloitan tarinan siitä että menemme ajassa taakseppäin 1½ vuotta.:) (nimet vain ovat muutettuja!)
Kesäloma oli ohi. Minulla oli juuri alkamassa kahdeksas luokka. Minua jännitti ihan hirveästi, näkisin vihdoin kesäihastukseni, joka tulisi kouluumme seiska luokalle.Odotin kavereideni kanssa koulun pihassa, että hänen bussinsa tulisi. Se kymmenen minuuttia oli elämäni pisimmät minuutit.
Kun bussi vihdoin tuli olin ihan onnessani, en voinut kun hymyillä. Onnellisuus valtasi koko kehoni ja poskiini nousi lievä punastus kun bussin ovi vihdoin avautui ja hän astui ulos sieltä. Jäin vain katsomaan suu auki sitä näkyä. En ikinä ollut nähnyt mitään vastaavaa. Unohdin hänet ihan sekunnissa kun hänen paras kaverinsa tuli ulos. Hän oli jumalallisen näköinen. Upeat ruskeat kiharat, siniset ”tähtisilmät”, upea hymy ja maailman suloisimmat hymykuopat! En jaksanut edes välttää siitä, että hänellä oli maailman vinoimmat hampaat mitä olin ikinä nähnyt. Se oli kai rakkautta ensi silmäyksellä.
Hän käveli kavereineen meitä kohti ja kun katseemme kohtasi sydämmeni alkoi lyönään nopeampaa ja vielä nopeampaa. Me molemmat vain hymyilimme toisillemme. Katsoimme toisiamme koko päivän vain ujosti hymyillen toisillemme.
Ensimmäiinen päivä oli melkeen ohi. Istuin ulkona penkillä ja odotin linkkuni tuloa. Yhtäkkiä hän tuli viereeni istumaan hymyillen ja sanoi, ”Hei, olen Matti.” ”No hei mie oon Jonsku.” vastasin hymyillen.”Huomasin kuinka katsoit minua koko päivän ja en voinut olla huomaamatta sinua. Olet minusta koko koulun söpöin tyttö. Olisi kiva tutustua sinuun paremmin, joten sopiiko että huomenna ruokavälitunnilla nähtäisiin kirjastolla?” hän sanoi ja iski silmää. ”Juu sopiihan se.” vastasin hymyillen. Pieni punastus nousi kasvoilleni, mutta hän ei näyttänyt sitä kovin huomaavan. ”Onko tuo sinun linkkusi?” hän kysyi. ”Juu onhan se.” vastasin. Sitten hän vain hymyili ja sanoi, ”Jos sopii saatan sinut linkkuun.” ”tietenkin sopii” sanoin ja hän ott kädestäni kiinni ja lähdinne yhdessä kävelemään linkulle päin.
”Näemme siis huomenna?” hän vielä kysyi ennenkuin päästi minut linkkuun. ”Tietenkin” sanoin, iskin silmää ja nousin linkkuuni. Kävelin vakio paikalleni sinne missä kaverini jo istuikin. ”Jaa mitä toi nyt oli olevinaan?” hän kysyi naurahtaen. Minä vain punastuin ja sanoin ”ei paljon mitään, ainakaan vielä.” hymyilin ja iskin silmää. ”Etkai ole kusessa mokuun?” kaverini kysyi nyt jo melko vihaisella äänellä mutta silti nauroi. ”E-enhän mie tietenkään oo.” valehtelin, koska en halunnut kertoa hänelle totuutta, nimittäin meidän kaveripiirissä oli ”sääntönä” että nuorempia ei edes katsota varsinkaan sillä silmällä.
Minulla oli hiukka vaivaantunut olo koko matkan koska kaverini istui siinä vieressä ja katsoi minua koko matkat. En vaan voinut saada mattia ajatuksistani. Hän vaikutti jotenkin niin täydelliseltä ja ihanalta.Seuraavan osan pyrin kirjoittamaan mieluiten jo huomenna:)
Kertokaa mielipiteitänne ja muutenkin kommentoikaa! Kiitos jos jaskatte kuunnella ja lukea tarinaani!!::)<3
